
Venäjän ulkoministeriö kertoi eilen Facebook-sivullaan miten Venäjän e-viisumi muuttuu vuonna 2021. E-viisumin kesto kaksinkertaistuu ja sen kelpoisuusalue laajenee koko maahan.
Vuodesta 2021 lähtien e-viisumin kesto pitenee 16 päivään nykyisestä 8 päivästä. Viisumin käsittelyaika pysyy samana eli viisumi myönnetään neljän päivän sisällä sen hakemisesta.
Samoin vuodesta 2021 lähtien e-viisumin kelpoisuusalue laajenee koko Venäjän alueelle. Tähän asti e-viisumin on voinut saada vain Pietariin, Pietaria ympäröivälle Leningradin alueelle, Kaliningradiin ja muutamalle Kaukoidän alueelle.
Venäjän e-viisumin voivat tällä hetkellä saada 53 maan kansalaiset eikä tähän ole toistaiseksi vahvistettu tulevan muutoksia.
Facebook-kirjoituksessa kerrotaan myös, että esimerkiksi USA:han pääsee ilman viisumia vain 39 maan kansalaiset ja EU:n Schengen-alueelle noin 60 maan kansalaiset. Maailman matkailujärjestön mukaan turisteja eniten houkuttelevat maat ovat Ranska, USA, Italia ja Espanja.
E-viisumin ilmaisuutta tai maksullisuutta ei uutisessa mainita, joten e-viisumi näyttäisi toistaiseksi säilyvän maksuttomana.
Venäjän viisumi | Pietari-matkaopas