Kuvauskalustosi matkalle?

Liittynyt
9 Joulukuu 2010
Viestit
36
#1
Mitä otat mukaan reissuun? Riittääkö pelkkä pokkari vai luotatko järeämpään kalustoon? Yksi putki vai useampi? Pokkarin videokamera vai videokamera erikseen?

Itsellä oli viime reissulla mukana Canon EOS 400D, ja siihen Sigman 18-200mm DC OS sekä perus Canonin 50mm putki. Videoista ja satunnaisräpsyistä vastasi Nokian N8.

Ostin myös N8:iin paikanpäältä vedenpitävän suojapussin, jolla kuvasin vedenalla. Kuvista tuli suhteellisen puuroisia, mutta videokameralla oli hauska leikkiä.
 

reissuesa

mannertenvälinen nahjus
Ylläpitäjä
Liittynyt
23 Marraskuu 2010
Viestit
1,544
Sijainti
Pirkkala
#2
Pokkari on aina ollut mukana matkoilla. Järkkärin hankkimista olen onnistunut välttelemään vedoten sen painoon, kokoon ja hintaan. Järkkärillä kuvaavia turisteja olen toisaalta kadehtinut ja toisaalta säälinyt. Kuvauskokemusta järkkärillä minulla on vuosikymmenien takaa, isällä oli Canon AE-1 ja olin myös yhden kesän töissä kameraliikeessä, josta sain lainata järkkäreitä.

Nyt mikrojärkkäreiden myötä lopulta lankesin ostamaan ensimmäisen järjestelmäkamerani ja aion ottaa sen matkoille mukaan. Olympus Pen PL-1 18-150 mm objektiivilla, lisävarusteina vain mahdollisimman pieni suojalaukku ja vara-akku.

Videoiden editoinnin haluaisin opetella, tarvitaanko siihen jokin maksullinen ohjelma vai löytyykö ilmaisia?
 

reissuesa

mannertenvälinen nahjus
Ylläpitäjä
Liittynyt
23 Marraskuu 2010
Viestit
1,544
Sijainti
Pirkkala
#3
Videoiden editoinnin haluaisin opetella, tarvitaanko siihen jokin maksullinen ohjelma vai löytyykö ilmaisia?
Vastaanpa itse itselleni. Näyttää löytyvän ilmainen ohjelma videoiden editointiin, Windows Movie Maker. Suomenkielielisillä sivuilla se kulkee nimellä Windows Liven elokuvatyökalu. Latasin ohjelman ja tein ensimmäiset editointini: yhdistin kaksi videopätkää Kanarian reissulta, lyhensin hieman toista, lisäsin siirtymän ja lopputekstin. Tulos löytyy blogistani: Video Las Palmasin Las Canteras -rannalta.

lisävarusteina vain mahdollisimman pieni suojalaukku ja vara-akku
Ja polarisaatiosuodatin maisemakuvia varten, taivas on sinisempi ja pilvet erottuvat paremmin.
 
Liittynyt
7 Maaliskuu 2011
Viestit
4
#4
Valokuvauslelusto:

Canon EOS 5D Mark II
Canon EOS 30D

Canon EF 100-400mm f/4.5-5.6 L IS USM
Canon EF 24-105mm f4 L IS USM
Canon EF 70-200mm f/2.8 L IS II USM

Lisäksi toki pyöröpolarisaatiosuodin, läjä akkuja, CF-kortteja, 1-3 jalustaa, yms. pientä riippuen matkakohteesta (läppäri yms.).

Yleensä mukana on ns. ylimääräistä jota ei tarvitse koko reissun aikana mutta en halua kuvatessa "jos olisin sen ottanut mukaan niin..." fiilistä :-D

Kuvia löytyy:
http://www.flickr.com/photos/whig/sets/
http://www.pbase.com/whig
 

reissuesa

mannertenvälinen nahjus
Ylläpitäjä
Liittynyt
23 Marraskuu 2010
Viestit
1,544
Sijainti
Pirkkala
#5
Liittynyt
31 Toukokuu 2011
Viestit
4
Sijainti
Hki/Sotogrande
#7
Päivää vaan kaikille Matkafoorumin lukijoille, nyybi tervehtii teitä ensimmäisen viestinsä myötä.
Ajattelin vähän jutella noista kameratyypeistä ja niiden sopivuudesta reissuun. Itselläni valokuvaus kuuluu harrastuksiin, joten jonkinlaista kuvauskalustoa tulee kannettua aina reissussa mukana. Hyllystä löytyy kolme erilaista vaihtoehtoa kuvaamiseen; 1. järkkäri (Canon 7D+17-55mm+70-300mm), 2. Olympus Pen E-P2+etsin+14-150mm+20mm) ja 3. Sony dsc-hx5 pokkari. Noista sitten valitsen sopivan kombinaation riippuen kunkin reissun kohteesta ja luonteesta. Mikäli reissun tarkoitus on valokuvaus tai reissu suuntautuu paikkoihin, jossa tiedän olevan paljon kuvattavaa, on järkkäri luonnollinen valinta matkaan. Mä kun olen enemmänkin matkalaukku- kuin reppumatkaaja, niin käsimatkatavarana seuraa uskollisesti mukana tällainen reppu, jossa kulkee kätsysti sekä kuvauskalusto että MacBookAir sekä muut tarvittavat hilppeet.

Järkkärihän on kuitenkin jokseenkin hankala nopeissa tilanteissa, joissa ei ole kuvaamiseen valmistautunut, joten oikeastaan aina kun liikun järkkärin kanssa, kulkee vyökotelossa mukana myös tuo oiva Sonyn pokkari äkillisiä tilanteita ja normaalia muistoräpsimistä varten. Tossa Sonyssä on pokkariksi erinomainen optiikka, muutamia kivoja lisäherkkuja (esim. panoraamakuvaus ja monen otoksen yhdistäminen hämäräkuvauksessa)ja aivan erinomainen videokuvaus. Monessa kevyen varustuksen reissussa se on ollut mukana ainoana kamerana ja hoitanut hommansa oikein mallikkaasti. Viime talvena neljän viikon Indonesian kierroksesta syntyi näyttävä (vaikka itse sanonkin) kuvakirja ja pelkästään tuolla pokkarilla kuvattuna! Tuo NG-reppu oli siinäkin reissussa mukana, siitä kun saa sen kameraosaston ja yläosan välisen välipohjan irti tarvittaessa, eli se muuntuu ihan tavalliseksi repuksi.

Useimmissa reissuissa mukana on kuitenkin tuo Olympus Pen. Siinä yhdistyy kätevä koko riittävään kuvan laatuun ja monikäyttöisyyteen. Itselläni on rungossa pääsääntöisesti kiinni tuo 14-150mm yleiszoomi, jolla prjää hyvin monessa tilanteessa. Kirkkaassa valossa tai vähänkään "vakavammassa" kuvaamisessa kiinnitän elektronisen etsimen rungon päälle ja vähässä valossa kuvatessani tai fiilistellessäni laitan nokalle Panan 20mm/1.7 optiikan, joka ei suorituskyvyssä häpeä monta kertaa kalliimpia optiikoita! Eli noilla parilla "irtopalikalla" saa pokkarimaisesta Penistä ihan kelvollisen kamppeen melkoisen vakavaankin kuvaamiseen, tarvitsematta tinkiä keveydestä ja kannettavuudesta. Kun mukana on Pen, mahtuu repun kameraosastoon kätevästi myös kiikarit, fikkari, GPS ja esim. kaikki tarvittavat laturit + mokkulat etc.

Heh, kuten varmaan huomaatte, en väsy hehkuttamaan tuota NG-reppua. Jos reissaatte laukun & käsimatkatavaran kanssa, suosittelen tuota varauksettomasti! Onpa se joskus toiminut ainoana matkatavaranakin, mutta niin vähillä kamoilla ei oikein päästä meikäläisen mukavuusalueelle... ;)

Tällaista tällä kertaa, toivottavasti en pitkästyttänyt ketään. Ja kiitos mainiosta foorumista!

J-P